Alihankintamessut tulevat! Manutecilta uusia mahdollisuuksia sopimusvalmistukseen
Manutec osallistuu taas lokakuun alussa Tampereella järjestettäville Alihankintamessuille. Siellä esittelemme palveluitamme ja ratkaisuja, jotka tarjoavat asiakkaille entistä laajemmat mahdollisuudet sopimusvalmistukseen.
Viime vuodet ovat olleet Manutecille kasvun aikaa. Siihen on kuulunut investointeja ja palvelujen kehittämistä, joilla on vahvistettu yrityksen edellytyksiä vastata asiakkaiden tarpeisiin. Salo Industry Hub -yhteistyöprojekti, kansainvälistyminen ja ISO-sertifioinnit ovat niin ikään vahvistaneet yrityksen toimintamahdollisuuksia.
Tämän kehityksen tuloksia esittelemme 1.–3.10.2024 Alihankintamessuilla, jossa löydät meidät D-hallista Salon yhteisosastolta D384. Toimitusjohtaja Kirsi Junnilainen kertoo, mitä Manutec voi juuri nyt tarjota asiakkailleen.
Päivitystä palveluihin
Manutec tarjoaa asiakkailleen kattavan palveluvalikoiman mekaanisesta kokoonpanosta laitevalmistukseen ja elektroniikkavalmistukseen. Nämä palvelut ovat viime aikoina kehittyneet entisestään.
"Mekaanisessa kokoonpanossa valttinamme on suuruus", painottaa Kirsi Junnilainen. "Voimme käsitellä mittavia kokonaisuuksia ja tarjota asiakkaille joustavia ratkaisuja. Tuotantotilojemme lattian kantavuus riittää siihen, että voimme valmistaa jopa kymmenien tuhansien tonnien painoisia yksiköitä. Käytettävissä ovat myös nosturit ja pitkän linjan metallialan osaajat, joilla on alalta laajaa tuntemusta."
Laitevalmistuksessa Manutec pystyy tarjoamaan asiakkaille nyt täyden palvelun.
"Teknisessä kokoonpanossa jalostusasteemme on kasvanut. Olemme pitkään valmistaneet monimutkaisia kokonaisuuksia, mutta nyt voimme tarjota niihin tarvittavat palvelut. Esimerkiksi sähkökeskuksiin voimme tehdä sähköturvatestaukset ja ohjelmoinnin. Asiakkaan ei välttämättä tarvitse tulla testaamaan laitettaan meille, vaan voimme hoitaa sen hänen puolesta. Meiltä saa valmiin tuotteen, joka on valmis käyttöön", Junnilainen linjaa.
Elektroniikkavalmistuksessa Manutec on kasvattanut kapasiteettiaan, mikä mahdollistaa suurienkin erien käsittelemisen.
"Asiakkaat usein luulevat, että suurien määrien tuottaminen vaatii suuret tilat. Useilla meistä on kuitenkin kokemusta Nokialta. Niiltä ajoilta olemme saaneet oppia, miten suuriakin määriä voi ajaa pienemmälläkin tuotannolla. Elektroniikkapuolella voimme myös vastata tilausmäärävaihteluihin. Huomioimme läpimenoajan, jolloin voimme varautua äkillisiinkin vaihteluihin", Junnilainen toteaa.
Sopimusvalmistuksen “irtokarkkikauppa"
Manutecin palveluista löytyy ratkaisuja eri asiakastarpeisiin. Lisäksi palvelut toimivat käsi kädessä toistensa kanssa ja ne voi mukauttaa asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.
"Manutec on sopimusvalmistusta harkitsevan irtokarkkikauppa", kuvailee Junnilainen. "Emme tyrkytä toimintamallia, johon asiakkaan tulisi vääntäytyä, vaan asiakas voi valita itselleen mieluisen ratkaisun. Meille voi myös ulkoistaa koko tuotannon tai vain osan siitä."
Niillekin valmistajille, joiden tuotteet vaativat laajan toimitusketjun, löytyy Manutecilta ratkaisu.
“Käytössämme on laaja alihankintaverkosto ja voimme huolehtia hankinnoista asiakkaan puolesta. Toimitusvarmuutemme on korkealla tasolla, ja asiakkailta tulleiden reklamaatioiden määrät ovat vähäisiä.”
Alihankintamessut 2024 – uusia aluevaltauksia ja jotain ainutlaatuista
Manutecin palveluihin voi tutustua tarkemmin Alihankintamessuilla Tampereelle 1.–3.10.2024. Esiinnymme D-hallissa Salon yhteisosastolla D384. Siellä tavoitteenamme on tuoda palvelumme yhä suuremman yleisön ulottuville.
“Voimme tarjota sopimusvalmistusta lukuisille eri toimialoille, niin optisen kuidun valmistuksessa tarvittaviin korkean teknologian laitteisiin kuin yksinkertaisempiin kokoonpanoihin. Viime aikoina olemme löytäneet viennin mahdollisuuksia laivateollisuudesta. Uutena aluevaltauksena on elintarviketeollisuus, johon liittyvään sopimusvalmistukseen olemme saaneet elintarvikeluvat”, Junnilainen kertoo.
Palvelujen esittelemisen lisäksi tavoitteena messuilla on synnyttää uusia yhteistyömahdollisuuksia. Esimerkkinä siitä toimii Manutecin ja Salo Industry Hubin kahden muun yrityksen, Stremet Oy:n ja Hallivuori Works Oy:n valmistama tuote.
"Messuilla näytämme, mihin Salossa pystymme. Messuilla esittelemme tuotteen, joka osoittaa konkreettisesti, miten teollisen valmistuksen eri osa-alueita yhdistämällä voi valmistaa jotain ainutlaatuista", Junnilainen vinkkaa.
Tule tapaamaan Manutecia Alihankintamessuille ja löydä ratkaisut tuotantosi tarpeisiin!
Artikkeli: Tuomas Lieskivi / Mainostoimisto Kuke. Grafiikka: Jolanda Jokinen / Mainostoimisto Kuke. Kuva: Mikko Virtaperko / Mainostoimisto Kuke.